23 December 2016

The Technomancer, jöötiä vai jautaa?

Pelimedia ei ole reilu. Hyvät pisteet on järjestään varattu hypetetyille AAA-peleille, vaikka ne eivät niitä ansaitsikaan ja pienemmät julkaisut saavat automaattisesti huonot arvostelut, vaikka olisivat lajityypissään AAA-vastineitaan oikeasti parempia. Yksi tällaisista on ranskalaisen Spidersin tieteisrooliseikkailu The Technomancer. Metacritic-keskiarvo 60, kotimaisista muun muassa Pelaaja-lehdessä vitonen ja Konsoli.finissä kolme tähteä eli kutonen.

Vertauksen vuoksi pelimedian palvoma, kymmeniä palkintoja pokannut Witcher 3, Metacritic-keskiarvo 93, Pelaaja-lahdessä 9. Minulta Witcher 3 jäi kesken, sillä se oli mielestäni yksinkertaisesti keskieurooppalaisen keskinkertainen ja tylsä. The Techomancerin taas pelasin läpi. Kumpi on siis minun mielestäni parempi peli?

Lavastussuunnittelu on paikoitellen ehkä tutunomaista, mutta hienoa yhtä kaikki.

Tällä en nyt tarkoita, että suosin automaattisesti pienempiä julkaisuja isojen ohitse. Esimerkiksi Dragon Age: Inquisitionin olen pelannut läpi useamman kerran ja se oli mielestäni vuoden 2014 paras peli. Kyse ei siis ole pelien tuotantokustannusten koosta vaan lahjomattomasta laadusta. Pienempiä pelejä ei pelimediassa kuitenkaan koskaan tunnusteta laadukkaiksi isompien pelien kustannuksella. Aivan kuin se olisi jotenkin pois niiltä. Päinvastoin. Perusteettoman kurjat pisteet voi pahimmillaan kaataa pienen kehittäjän. "Ei me julkaista tätä teidän peliä, kun edellinen tuotoksenne sai vain kutosta."

Peliarvostelijoilla pitäisi olla vastuu ja selkärankaa tunnustaa tosiasiat. Ei se mainetta lokaa, jos joskus myöntäisi pienemmän budjetin ja huonommin markkinoidun pelin hyväksi. Se voisi itse asiassa tehdä hyvää uskottavuudelle. En olekaan vuosiin uskonut isojen pelisivustojen tai lehtien peliarvosteluja ja niiden rehellisyyttä.

Zacharias Mancerin ulkonäköön ei ole paljon muuttujia, mutta kyllä kaverista silti tarpeeksi omanlaisensa saa.

Onko The Technomancer sitten oikeasti niin kurja peli? Ensinnäkin, mikä ihmeen The Technomancer? Never heard, sanoisivat useimmat. Kyseessä on ranskalaisen pelinkehittäjän Mars-sarjan toinen osa, toimintaroolipeli, joka sijoittuu hamaan tulevaisuuteen punaiselle planeetalle. Sarjan edellinen osa, Mars: War Logs, ilmestyi kolme vuotta sitten PC:lle, Xbox 360:lle ja PS3:lle. The Techomancerin niukassa markkinoinnissa Marsin sotapäiväkirjoja ei liiemmin mainittu, liekö sen saaman keskinkertaisen kriitikkovastaanoton vuoksi (niinpä niin), mutta pelit tapahtuvat samaan aikaan ja osa tapahtumista risteää keskenään.

Spiders on kieltämättä vähän hullu. Kengännauhabudjetilla he ovat lähteneet haastamaan toimintaroolipelien isoja nimiä julkaisemmalla The Technomancerin ihan fyysisestikin saatavana. Pelissä on varmaan vielä pienempi budjetti kuin edeltäjässään Mars: War Logsissa ja sitä seuranneessa fantasiaropessa Bound by Flamessa, sillä The Technomancerissa ei juuri ole näyttäviä animaatiojaksoja tai muita isojen pelien tunnusmerkkejä. Spidersilla ei olekaan mitään toivoa saavuttaa samaa miljoonayleisöä kuin BioWare tai Bethesda, ja heidän pelejään on helppo ilkkua juurikin pienen budjetin ja sen näkymisen vuoksi, mutta Spidersilla on faninsa. Minä olen yksi heistä.

Kaunis, viekas ja uskollinen. Nieshan valitsin oman Zachini kumppaniksi.

Steamissa voivotellaan paljon, millainen The technomancer olisikaan voinut olla isommalla budjetilla. Yksi asia on varma. Siinä ei olisi enää sitä samaa karua karismaa. Aloitetaan nyt sitten siitä, missä pieni budjetti tuntuu. Se näkyy tapahtumapaikkojen vähyydessä ja tapahtumien kierrättämisessä niiden välillä. Toinen silmiinpistävä huomio on niukka tarinankerronta, mikä on varmasti vieroittanut välinpitämättömiä AAA-voideltuja arvostelijoita.Tarinallisesti hyvinkin tärkeät tapahtumat putoilevat miltei huomaamattomasti puhuvien päiden papattaessa paikoitellen liian pitkää dialogia.

Mutta sitten riittääkin niitä asioita, mitkä The Technomancer tekee paremmin kuin monet nimekkäämmät lajityyppinsä edustajat ja joista nämä voisivat ottaa oppia. Taistelumekaniikka on selkeästi parasta, mitä toimintaroolipeleissä on nähty. Kolmen lähitaistelutyylin ja niitä täydentävän teknovelhouden välillä voi vaihtaa lennosta ja kunkin tyylin hyökkäykset sujahtelevat luontevasti. Oman pelityylinsä löytää taatusti kontrollien ja kykypuiden mukaan. Warrior ja rogue -kykypuiden väistävä kuperkeikka toimii ns. dodge cancelina, jolla voi keskeyttää ihan minkä tahansa tekemisensa. Paljon tutumpaa japanilaisista toimintapeleistä kuin roolipeleistä ja toimii kuin unelma.

Muutamia graafisia glitchejä peliin on unohtunut. Tämän nätin kauppiastytön hampaat liikahtelevat suussa kuin huonosti istuvat tekarit. Oudosti söpöä.

Pelin sankarin, teknovelho Zacharias Mancerin, sekä hänen taistelutovereidensa välinen synergia on toteutettu erinomaisesti. Vaikka varsinaisessa taisteluryhmässä voi kerrallaan olla mukana vain kaksi hahmoa, koko poppoo seuraa mukana reissuissa, jotka taittuvat mekaanikkotyttö Amelian ohjastamalla maasturilla. Heillä on aina sanottavaa kulloisestakin pääjuonen tehtävästä ennen sitä ja sen jälkeen maasturin lauteilla. Hahmoilla on myös toistuva osuutensa tarinan kaaressa eivätkä he tunnu irrallisilta tuttavuuksilta.

Ison budjetin viihdettä hakevat varmasti nauravat The Technomancerille, mutta ne, jotka arvostavat itse peliä ja pelillisiä oivalluksia eivätkä niinkään välitä kuorrututuksesta, saattavat löytää siitä mieluisaa pelattavaa tuntikymmenien ajaksi. Itselläni läpipeluuseen kului varmaan piirun verran päälle 70 tuntia, kun Xbox Onen raksuttamasta peliaikamittarista karsii pois pausessa idlatun ajan.

//Planeteer J

No comments: