13 October 2016

Lara 20vee

Olen ollut Tomb Raider -fani 20 vuotta. Aina siitä saakka, kun pelin arvostelukappale möllötti postiboksissani erään suomalaisen mikrolehden toimituksessa. Toki tiesin pelistä aikaisemminkin ja suunnittelin sen ostamista alkuperäiselle julkaisualustalleen Sega Saturnille, minkä teinkin pari viikkoa myöhemmin. PC-versio oli vakuuttanut minut. No, tuo nyt oli aika pahasti vähätelty.

Muistan ajan, kun Lara oli sekä seksisymboli että vahva naishahmo.

Lyhyestä virsi kaunis eli lyhennettäköön Tomb Raider -pelihistoriani. Jokaista sarjan osaa olen pelannut ja pidin alkuperäisen kehitttäjän Core Designin peleistä osa osalta vähemmän. Ne alkoivat toistaa itseään, kunnes eväät olivat täysin elähtäneet, mikä kulminoitui PS2:n kammottavaan Angel of Darknessiin.

En tykännyt ajatuksesta, että iljettävät Gex-pelit kehittänyt Crystal Dynamics otti sarjan omakseen. Onneksi olin väärässä ja Legendin myötä Lara oli taas hengissä. Anniversary oli sekin ihan kiva, mutta Underworld jo väljähti. Tekniikka ja ajat olivat ajaneet pelisarjan ja Laran ohitse.

Crystal Dynamics elvytti Laran toistamiseen 2013. Paljon ehti tapahtua sitten ensimmäisten previkoiden, jotka kertoivat avoimen maailman selviytymisseikkailusta. Sitä ei saatu, mutta vimmainen, räkäinen ja raivokas Tomb Raider, melkein kuin Turkan Seitsemän veljestä. Siinä onkin edellisen konsolisukupolven suosikkipelini, jonka olen pelannut läpi eri alustoilla yhteensä liki kymmenen kertaa.

Ilmestyskirja Nyt! -hetki Laran vimmaisessa uudessa tulemisessa.

Rise of the Tomb Raider on yksi syy, miksi valitsin next gen -konsolikseni Xbox Onen PS4:n sijasta. Olihan peli Microsoftin oma vuoden yksinoikeudella. Ehkä vähän petyin, kun tärisevän käsivaralla kuvatun Laran oppivuoden jatkeeksi saatiinkin viimeisen päälle sliipattu seikkailu. Vähän kuin pienen budjetin yllätyshittileffa saisi 150 miljoonan budjetin jatko-osan, jossa mikään ei saa mennä vikaan.

Ei mikään oikeastaan mennytkään vikaan ja jo ensimmäinen läpipeluukerralla oli pakko vääntää 100%:n suoritus. Saman toistin pelin Xbox 360 -versiolla, jonka sain kaverilta joululahjaksi. Nyt molemmilla versioilla on kesken uudet läpipeluukerrat. Enkä voi pelata vähempää kuin 100% taaskaan. On se nuohoaminen kivaa, kun pelistä nauttii.

Maalämpölaakso on komea. Niin on pelikin.

No, tulipa sittenkin jaariteltua, kun alunperin oli tarkoitus vain kertoa Laran 20-vuotistaiteilijaljuhlan antimista. Square Enix on jo hyvän tovin rummuttanut Rise of the Tomb Raider: 20 Years Celebrationia, aivan kuin se olisi PS4-yksinoikeus. Anteeksi vain, mutta kokonaisuus on saatavilla sellaisenaan myös Xbox Onelle ja PC:lle. Pelimedian puolueellisuus on ottanut pattiin ennenkin, mutta Sonyn lauluja laulat, kun Sonyn leipiä syöt.

Eli katsotaanpa nyt tämä 20-vuotisjuhlapaketti, joka on saatavissa myös erikseen kympin pläjäyksenä. Croftin sukukartanoon sijoittuvassa Blood Linesissa komea Xbox One -peli onkin yhtäkkiä keskinkertaisine grafiikkoineen ja hävettävän yksinkertaisine pulmineen kuin köpöinen indie walking simulator, joita pleikkanelosen pelikirjasto on väärällään. Tekninen vaatimattomuus johtuu totta kai siitä, että Blood Lines tukee PS4:llä sen uutta VR-lelua. Peruspleikkarin vääntö kun ei riitä kovinkaan kummoisiin virtuaalivisioihin. Ja siitä sitten pitää muidenkin kärsiä.

Lara ja sen isä.

Myös Bloodlinesin dokumenttien ja reliikkien myötä kuoriutuva Laran vanhempien tarina on täynnä aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia. Ääninäytteleminen on harmillisen kiusallista. Molemmissa uusissa Tomb Raidereissa Laran omakseen ottanut Camilla Luddington söpertää repliikkinsä kuin olisi vetänyt kourallisen rauhoittavia ennen äänityskoppiin menemistä.

Lara's Nightmare onkin jo loukkaus koko pelisarjaa kohtaan. Kurjaa piirteettömien ja ärsyttävästi mokeltavien epäkuolleiden lahtaamista Blood Linesin halvoissa kulisseissa. Osiossa ei ole mitään tolkun määrää. Ei, tekosyyksi ei kelpaa unien epäjohdonmukaisuus.

Pistää vihaksi, kun ajatteleekin, mitä kaikkea vuosijuhlan kunniaksi olisi voitu tehdä. Esimerkiksi uusia otatuksia Laran ja koko sarjan klassisista hetkistä. Mutta ei, kun pitää tehdä Sonyn ehdoilla kusista roskaa, jotta saadaan VR-vermeelle lisää hupipelattavaa. Sony ei ole kunniottanut sarjan perintöä lainkaan (vaikka pleikkarille sen varastikin viidennellä sukupolvella) vaan näki pelkän halvan rahastuksen raon. Kiitokset myös rikostovereille Nixxesille (toteutus) ja Square Enixille (julkaisu) näistä mahtavista 20-vuotiskarkeloista!

Haluan rahani takaisin, kiitos.

English summary: Rise of the Tomb Raider 20 years Celebration DLC sucks. Blood Lines and Lara's Nightmare are like bad PS4 indie games. Don't buy.

//Planeteer J

Suomeksi

Taitaa olla parasta muuttaa tämä vaatimaton peliblogi kaksikieliseksi. Kun tässä on tullut pelattua pelejä yli 30 vuotta, niin kirjoitettavaa on enemmän kuin paljon. Nyt kun aletaan iskeä tarinaa myös kotimaisella, niin eiköhän kynnys kirjoittaa sitä mitä mieleen tulee madallu.

A short notice to our English readers (are there any?). From now on this blog will also feature texts written in our native Finnish in addition to English entries.

Tämäkin on suomalainen mestariteos!

//Planeteers