5 August 2017

Synkkä, synkempi, toivo

Mass Effect: Andromeda on sydämellinen ja toverillinen, Watch_Dogs 2 positiivinen ja värikäs ja Horizon: Zero Dawnissa ihmiset ovat puhtaita ja kauniita (siis hyvikset), Aloy pyyteettömän hyväsydäminen ja synnitön, ja maailma kaunis. Voisiko olla niin, että isojen pelien kyynisyys alkaa väistyä valoisempien arvojen tieltä?


Toki jokaisessa mainitussa pelissä on pimeä puolensa, mutta sankarit ja arvomaailma ovat niissä hyviä eivätkä protagonistit vello harmaan alueella tietämättä itsekään, mitä olisivat ja haluaisivat. Andromedan pahis Archon oli itseselitteisesti paha ilman mitään hyvää. Toisaalta sellainen pahis on tylsä, mutta se olisi ollut rasittavaa, jos Archon kauheine ajatuksineen olisi aiheuttanut pelaajalle moraalista krapulaa. Watch_Dogs 2:n Marcus ja kumppanit ovat ihania ihmisiä. Ehkä he ovat sopeutumattomia valtaapitävien yhteiskuntaan, mutta kavereiden hyvä huumori auttaa heitä selviytymään eikä tarinan pahiskaan halua ketään heistä hengiltä.


Olisiko tosiaan niin, että kyynisyys ja ahdistus jää enää itä-Eurooppalaisten, itsensä nurkkaan maalanneiden oikeistosynkistelijoiden helmasynniksi? Jokaista Withcer 3:n kaltaista matalaotsaista peliä kohden tarvitaan Horizon: Zero Dawnin kaltaisia elämyksiä, joissa sydän on paikallaan eikä sitä kaiveta rinnasta. Toki horisontissa siintää Cyberpunk 2099:ä ja uutta Metroa, mutta jotenkin tuntuu siltä - tai ainakin toivon niin - että niiden masentavat maailmat ovat jäämässä isossa kuvassa sivuosaan. Maailmassa, jossa elämme, tarvitaan nyt positiivisia ajatuksia, jotta olisi edes toivoa muuttaa sitä sen sijasta, että viihteessä koko ajan muistutetaan, kuinka mätä maailmamme oikesti on. Eikä kenellään ole silloin hauskaa.


English summary: Does the games like Mass Effect: Andromeda, Watch_Dogs 2 and Horizon: Zero Dawn pave a way for more positivie values in games? Despite of their necessary dark tones, all these games emphasize warmth of heart, camaraderie and hope above anything else. We really need those values in today's world.

//planeteer J

27 April 2017

Ryder character and face values

Yksi Mass Effect Andromedaan liittyvistä kosmisen nillityksen aiheista on se, että Ryder on "mielenkiinnoton, kökösti käsikirjoitettu nössö" verrattuna alkuperäisen trilogian Shepardiin. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta kuten usein kaikki muukin kritiikki Andromedan kohdalla, se on hyvin pitkälti liioiteltua.


Ryderin ei ole millään muotoa tarkoituskaan vastata Shepardia ja hyvä niin.

Shepard oli myyttinen, liki kaikkivoipainen hahmo jo ennen kuin ensimmäinen peli oli edes alkanutkaan. Piinkova äijä tai muija, sotasankari, jolle kenenkään ei kannata tulla ryppyilemään ilman vakavia seurauksia. Universumin pelastamisen taakka harteilla Shepard ei juuri tunteillut vaan kävi toimeen vastoinkäymisistä huolimatta. Edes kuolema ei pysäyttänyt häntä, sillä Cerberus rakensi Shepardin uudelleen kasasta hiiltynyttä biopaskaa. Vasta kolmannen osan alussa Shepardilla on havaittavissa heikkouksia, kun häntä jaa vaivaamaan evakuoitujen ihmisten kohtalo.


Ryder puolestaan on nuori ja kokematon. Hän joutuu yllättäen myyttisen isänsä saappaisiin pathfinderina ja vasta opettelee vastuun kantamista ja joukkojen johtamista. Usein hän yrittää keventää ilmapiiriä huumorilla, joka ei aina osu maaliinsa. Siitä on tarkoituskin välillä tulla kiusallinen olo. Sanoisimme sitä hyväksi käsikirjoittamiseksi. Ryder on kaikin puolin inhimmillisempi kuin Shepard ja siksi häneen on helpompi samaistua.


Tietenkin on pakko mainita, että kokemus on pitkälti riippuvainen siitä, kuinka hyvän Ryderin onnistuu pakertamaan naamageneraattorilla. Voimme vain puhua tyttö-Ryderin puolesta, kun sanomme, että kelvollisen naaman luonti ei ole kovin helppoa, etenkin kun luomiseen tarkoitetuista esinaamoista oikeastaan vain kaksi kelpaa pohjaksi (presetit 1 ja 5). Oma Ryderimme perustuu preset 1:een, tietenkin rutkasti muokattuna, ja mielestämme hän onnistui oikein näppärästi.


English summary: for those people complaing how Ryder is nothing like Shepard: she or he really is not supposed to be like Shepard! Ryder is a completely different person than the war-hardened, ass-kicking superhuman Shepard was. Ryder is insecure and only learning steps to be a pathfinder. Of course, ME:A experience is further enhanced if you manage to make a pleasing face for your Ryder.

3 April 2017

Greetings from a galaxy far, far away...


No niin, lupailimme palaavamme Mass Effect: Andromedaan, jahka peli on hankittu kadonneen planeetan kirjastoon. Vähän viilailua testihahmoon ja Nite Ryder (alla) oli valmis suuntaamaan kohti Andromedan galaksia.


Se, mitä viimeeksi sanoimme, pitää edelleen paikkansa. ME:A todellakin tuntuu enemmän TV-sarjalta kuin eeppiseltä tieteiselokuvalta. Mutta tämä TV-sarja onkin aika hyvä. Tosiasia on, että jopa BioWaren ykkösnyrkillä olisi ollut vaikeuksia vastata alkuperäisen trilogian vaatimaan teknistaiteelliseen tasoon, saati sitten "B-tiimillä". Siinäkin mielessä TV-sarja -analogia sopii kuvaamaan peliä ja mahdottomaan tehtäväänsä nähden BioWare Montreal on tehnyt yllättävän hyvää työtä.


Mass Effect: Andromedaa pitäisi ennen kaikkea käsitella omana teoksenaan. Trilogiaan kun ei mahdu neljättä osaa. Se ansaitsee paikkansa samassa viitekehyksessä itsenäisenä osana. Liiallinen vertailu kolmeen ensimmäiseen osaan on oikeastaan perin epäoleellista niille, joille ME:A on ensimmäinen Mass Effect -kokemus. Ja heitä on oletettavasti aika monta.


Kerrataanpa, mikä tuntuu hyvältä Andromedassa:

Hahmot ovat ilahduttavan ilmeikkäitä - toki voin puhua Ryderin suhteen vain naispuolisesta vastineesta, mieshahmoja planetöörit kun eivät roolipeleissään pelaa. Ryderin silmät vaihtavat kohdetta, ne siristyvät, aivoshokin iskiessä hän irvistää (söpösti, ainakin Nite Ryder), koko ilme valahtaa epätoivon iskiessä ja niin edelleen. Toki ilmeet näyttävät välillä hassuilta ja Myrskylinnut-nuken näköinen Cora on puunaamaisuudessaan oma lukunsa, mutta silti kasvojen animointi elävöittää kummasti dialogia ja tapahtumia, jos vertaa vaikka vahanaamaisiin uncanny valleyn asukkeihin Horizon: Zero Dawnsisa.


Ryderin liikkuvuus on ihan eri luokkaa kuin Shepardilla alkuperäisessä trilogiassa. Siinäs näette, käy se vertailu Andromedan eduksikin! Hyppiminen, syöksyminen, hyppysyöksy ja muu mobilisointi muistuttaa paikoin joka enemmän kolmannen persoonan toimintapeliä kuin yleensä kovin jäykkiä roolipelejä (paitsi Dragon's Dogmaa, joka on ikuisesti se kaikkein notkein). Miten onnistuu alkuperäiseen trilogiaan palaaminen (taaksepäin yhteensopivuuden merkeissä Xbox Onella), kun Andromedan liikkuminen on niin paljon vapauttavampaa? Täytyy kokeilla ja kerromme sitten.


Pelin rakenne muistuttaa ilahduttavasti Dragon Age: Inquisitionia, tuota BioWaren liki täydellistä tietokoneroolipeliä. Tiimi samoilee suurilla kartta-alueilla tutkimassa ja taistelemassa, ja väillä siirrytään eristettyihin tehtäväosuuksiin (ikään kuin instanssit morpeissa). Muutenkin yleistunnelma viestii lohikäärmeen ajasta, ja sen naittaminen tieteisfantasiaan on ollut hyvä ratkaisu. Ainakin parempi kuin matkia pahasti yliarvostetua, tylsää, tympeää ja itä-eurooppalaisen ankeaa Witcher 3:a, mikä taas olisi ollut pelimedian mieleen. Kirjoitettakoon aikakirjoihin, että tämä Witcher 3:n ennenkuulumattoman röyhkeä moittiminen ei ole tyhjästä tempaistu. Peli kuului kadonneen planeetan kirjastoon, mutta kun se ei enempää motivoinut, sen tuoma vaihtoarvo oli mielekkäämpi vaihtoehto kuin pelaaminen.


Mikä taas ei ole niin hyvää ME:A:ssa on se osa-alue, jota arvostelijat taas kiittivät haukuttuaan ensiksi kaiken muun pelissa, eli taistelu. Jäykkänä ja väkinäisenä se tuntuu pakolliselta pahalta, joka täytyy käydä läpi, jotta peli etenee. Ase ojossa liikkuminen ei olekaan enää sujuvaa ja vaikka melee-isku on tehokas, sen suuntaus on todella tönkköä. Miksi lähitaisteluhuitaisu ei voi olla kaarimainen? Nyt se on kömpelö tökkäisy suoraan kohti.

Xbox One -versio on teknisesti epätasainen. Välillä maalaillaan reaaliajassa huikeita välinäytöksiä, toisaalla taas tie piirtyy Nomadin pyörien edessä ja muutama hassu puska plumpsahtaa esiin tyhjästä maastoa koristamaan.

Se siitä tältä erää. Lisää kuulumisia Andromedasta myöhemmin.


English summary: Mass Effect: Andromeda really isn't that bad as all the reviews say. It should be treated as a stand-alone game and not always be compared to ME trilogy. In fact ME:A reminds more Dragon Age: Inquisition and that's a great thing. Thus exploration and questing is fun and exciting (so far). Combat on the other hand is clumsy. Also loving expressive characters, especially my own femRyder. To be continued...

25 March 2017

Mass Effect: Andromeda - pikaisesti

Jos joku on ennenkin eksynyt tälle kadonneelle planeetalle, niin hän on ehkä voinut saada sellaisen aavistuksen, että täällä ollaan aika kovia Mass Effect -trilogian faneja. Eikä hän todellakaan ole väärässä. Niinpä saagan uusimman osan tuloa on odotettu pelonsekaisin tuntein, kiitos vähemmän mairittelevien ennakkovideoiden, kehnojen arvostelujen sekä pelin aiheuttaman melkein ennen näkemättömän nettiraivon.

Aluksi seurasimme tätä netin rakkikoirien räksytystä huvittuneina, sitten kauhulla ja lopulta kävi jo sääliksi pelin tekijöitä. Oikeasti, ei kai Mass Effect: Andromeda niin huono voi olla? Tästä täytyy ottaa itse selvää. Onneksi kaverilla on EA: Access -palvelu, jossa peliä pääsee kokeilemaan kymmenen tunnin ajan.

Kun punatukkainen aasiatar Nine Rider oli syntynyt, kieltämättä aika rajoittuneen hahmoeditorin voimin, oli aika hypätä uuteen galaksiin. Sen pidemmittä puheitta, kun Ryder ensimmäisen tehtävän jälkeen perii Pathfinderin manttelin kannettavakseen, voikin jo sanoa muutaman sanasen.

Ei, Mass Effect: Andromeda ei todellakaan ole se kasa höyryävää ja asenteellista paskaa, jonka melkein kaikki sairaalloisen pakkomielteiset vihaajat antoivat ymmärtää sen olevan. Parhaiten peliä voisi toistaiseksi kuvailla seuraavalla analogialla: jos alkuperäiset mässyt olisivat isolla rahalla tehty, upea ja jännittävä tieteiselokuvatrilogia, niin ME: Andromeda on kuin sen niukalla budjetilla kyhätty spin off -sarja vaikkapa Netflixiin, jossa se jää yhteen kauteen. Toisin sanoen sillä on ihan oma halpiksen karismansa.

Palaamme asiaan tarkemmin, kun hankimme pelin omiin kokoelmiin jossakin vaiheessa. Kyllä, ihan oikein luitte. Ehdottomasti menee hankintalistalle!


Mikäli joku haluaa kopioida oheisen Nine Ryderin, niin tässä resepti:

Face: preset 1
Skin tone: 0.39
Brow: height 4.0, depth 16.00
Cheek: height 18.00, width 7.00, cheekbone width 17.00
Chin: height 13.00, depth 13.00, width 0.00, jaw width 2.00
Eyes: height 8.00, depth 7.00, width 10.00
Mouth: lip thickness 0.00, height 14.00, depth 13.00, width 3.00
Nose: height 8.00, depth 9.00, width 6.00, sixe 17.00

Hair style, color, make-up, tattoos ja scars sitten oman maun mukaan.

English summary: Is Mass Effect: Andromeda really as bad they say? Let's put it in this way: if original Mass Effect games would be a deep, exciting and big-budget science fiction movie trilogy, Andromeda is like a low-budget TV series version of it. It has its own charisma.