3 April 2017

Greetings from a galaxy far, far away...


No niin, lupailimme palaavamme Mass Effect: Andromedaan, jahka peli on hankittu kadonneen planeetan kirjastoon. Vähän viilailua testihahmoon ja Nite Ryder (alla) oli valmis suuntaamaan kohti Andromedan galaksia.


Se, mitä viimeeksi sanoimme, pitää edelleen paikkansa. ME:A todellakin tuntuu enemmän TV-sarjalta kuin eeppiseltä tieteiselokuvalta. Mutta tämä TV-sarja onkin aika hyvä. Tosiasia on, että jopa BioWaren ykkösnyrkillä olisi ollut vaikeuksia vastata alkuperäisen trilogian vaatimaan teknistaiteelliseen tasoon, saati sitten "B-tiimillä". Siinäkin mielessä TV-sarja -analogia sopii kuvaamaan peliä ja mahdottomaan tehtäväänsä nähden BioWare Montreal on tehnyt yllättävän hyvää työtä.


Mass Effect: Andromedaa pitäisi ennen kaikkea käsitella omana teoksenaan. Trilogiaan kun ei mahdu neljättä osaa. Se ansaitsee paikkansa samassa viitekehyksessä itsenäisenä osana. Liiallinen vertailu kolmeen ensimmäiseen osaan on oikeastaan perin epäoleellista niille, joille ME:A on ensimmäinen Mass Effect -kokemus. Ja heitä on oletettavasti aika monta.


Kerrataanpa, mikä tuntuu hyvältä Andromedassa:

Hahmot ovat ilahduttavan ilmeikkäitä - toki voin puhua Ryderin suhteen vain naispuolisesta vastineesta, mieshahmoja planetöörit kun eivät roolipeleissään pelaa. Ryderin silmät vaihtavat kohdetta, ne siristyvät, aivoshokin iskiessä hän irvistää (söpösti, ainakin Nite Ryder), koko ilme valahtaa epätoivon iskiessä ja niin edelleen. Toki ilmeet näyttävät välillä hassuilta ja Myrskylinnut-nuken näköinen Cora on puunaamaisuudessaan oma lukunsa, mutta silti kasvojen animointi elävöittää kummasti dialogia ja tapahtumia, jos vertaa vaikka vahanaamaisiin uncanny valleyn asukkeihin Horizon: Zero Dawnsisa.


Ryderin liikkuvuus on ihan eri luokkaa kuin Shepardilla alkuperäisessä trilogiassa. Siinäs näette, käy se vertailu Andromedan eduksikin! Hyppiminen, syöksyminen, hyppysyöksy ja muu mobilisointi muistuttaa paikoin joka enemmän kolmannen persoonan toimintapeliä kuin yleensä kovin jäykkiä roolipelejä (paitsi Dragon's Dogmaa, joka on ikuisesti se kaikkein notkein). Miten onnistuu alkuperäiseen trilogiaan palaaminen (taaksepäin yhteensopivuuden merkeissä Xbox Onella), kun Andromedan liikkuminen on niin paljon vapauttavampaa? Täytyy kokeilla ja kerromme sitten.


Pelin rakenne muistuttaa ilahduttavasti Dragon Age: Inquisitionia, tuota BioWaren liki täydellistä tietokoneroolipeliä. Tiimi samoilee suurilla kartta-alueilla tutkimassa ja taistelemassa, ja väillä siirrytään eristettyihin tehtäväosuuksiin (ikään kuin instanssit morpeissa). Muutenkin yleistunnelma viestii lohikäärmeen ajasta, ja sen naittaminen tieteisfantasiaan on ollut hyvä ratkaisu. Ainakin parempi kuin matkia pahasti yliarvostetua, tylsää, tympeää ja itä-eurooppalaisen ankeaa Witcher 3:a, mikä taas olisi ollut pelimedian mieleen. Kirjoitettakoon aikakirjoihin, että tämä Witcher 3:n ennenkuulumattoman röyhkeä moittiminen ei ole tyhjästä tempaistu. Peli kuului kadonneen planeetan kirjastoon, mutta kun se ei enempää motivoinut, sen tuoma vaihtoarvo oli mielekkäämpi vaihtoehto kuin pelaaminen.


Mikä taas ei ole niin hyvää ME:A:ssa on se osa-alue, jota arvostelijat taas kiittivät haukuttuaan ensiksi kaiken muun pelissa, eli taistelu. Jäykkänä ja väkinäisenä se tuntuu pakolliselta pahalta, joka täytyy käydä läpi, jotta peli etenee. Ase ojossa liikkuminen ei olekaan enää sujuvaa ja vaikka melee-isku on tehokas, sen suuntaus on todella tönkköä. Miksi lähitaisteluhuitaisu ei voi olla kaarimainen? Nyt se on kömpelö tökkäisy suoraan kohti.

Xbox One -versio on teknisesti epätasainen. Välillä maalaillaan reaaliajassa huikeita välinäytöksiä, toisaalla taas tie piirtyy Nomadin pyörien edessä ja muutama hassu puska plumpsahtaa esiin tyhjästä maastoa koristamaan.

Se siitä tältä erää. Lisää kuulumisia Andromedasta myöhemmin.


English summary: Mass Effect: Andromeda really isn't that bad as all the reviews say. It should be treated as a stand-alone game and not always be compared to ME trilogy. In fact ME:A reminds more Dragon Age: Inquisition and that's a great thing. Thus exploration and questing is fun and exciting (so far). Combat on the other hand is clumsy. Also loving expressive characters, especially my own femRyder. To be continued...

No comments: